Kotona

Kotona taas! Vaikka haikein mielin lähin lentokentältä, olihan se mahtavaa päästä saunaan ja syyä kunnon ruisleipää pitkästä aikaa. IFYE-kesä on siis ohi, ja olo on väsynyt mutta tyytyväinen. Hyvä reissu takana..

Päätänkin tämän blogin tähän.:) Nyt nautiskelen tuliaissuklaasta ja vietän viikon loman ennen koulun alkua.

Tavallista maatilan arkea

Hoksasin tuossa, että oon aika paljon kirjotellu aina vaan sillon, jos oon käyny jossain tietyssä spesiaalissa paikassa. Suurimman osan ajastahan minä oon täällä perheessä, teen kotihommia ynnä muuta. Töitä ei tosiaan oo kyllä liikaa (vähemmän ku kotona:D). Paljon oon oppinu uutta.. oikeastaan joka päivä jotakin. IFYEnä saa tietää niin paljon enemmän, ja minua kiinnostaaki enemmän luonto ja maatalous kuin kaupunkielämä. Oon oppinu, miten salaatit, sokerijuurikkaat ja pavut viljellään. Oon oppinu lypsämään lehmiä, ruokkimaan niitä ja juottaan vasikoita. Paljon pientä nippelitietoa.. maanviljelijöillä on pakko olla 7% viljelyistään luonnontilassa, ja ne saa siitä valtiolta rahaa. Maissi korjataan vasta syyskuun lopussa.   Sveitsiläiset maanviljelijät omistaa paljon koneita yhdessä, ja vuorottelevat sitten. Vaihtokauppaa käydään.

Sveitsiläiset eivät syö koskaan kaurapuuroa. Perhe oliki ihan mielissään, ku tein yhtenä aamuna niille puuroa! Ne ei ollu kuullukkaan. Huomenna aattelin tehä pullaa, sitäkään nää ei oo koskaan maistanu. Pari päivää sitten maistoin näiden perinneruokaa, reclettea tai raclettea, en tiiä miten kirjoitetaan. Keitettyjä uusia perunoita, joiden päälle sulatetaan juustoa, ja lisukkeena voidaan syyä vaikka suolakurkkua, pikkumaissia, oliiveja, tatar-kastiketta ja hillosipulia. Nam! Juustoa on kyllä joka lähtöön. Useimmat niistä on vähän turhan voimakkaita suomalaiseen makuun. Nää oli ihan ihmeissään, ku sanoin, että mun lempparia on Emmental. Ne ei pidä sitä ees juustona, ku se on niin mietoa. Ja edam.. sille ne vasta nauraakin.

Päivärytmi on selkeä, ku ollaan maatilalla, tietysti. Mun ei tarvi herätä aamunavettaan, joten herään aina aamupalalle 7.30. Lounas klo 12, minkä jälkeen tunnin lepohetki. Iltapäiväruoka kl 17.30, kuudeks navettaan. Eräs päivä jäi oikeen mukavana mieleen, ku aamunavetan jälkeen kaikki lehmät laitettiin ulos siks aikaa, kun isäntä sumutti navettaan kärpäsmyrkkyä. Lehmät kirmasivat mielissään, ja saivat vielä suihkun päälle, kun satoi vettä. Sitten iltanavetassa sain lypsää. Hieman mua vielä arveluttaa lehmät, ku en vaan pääse niitten ajatusmaailmaan sisälle samalla tavalla ku hevosten. Mutta pikkuhiljaa. Lehmät on aika oman arvonsa tuntevia ja vähän arkoja uuden ihmisen suhteen. Ei niin helposti lämpeneviä. 

Nyt viikonloppuna host-äiti ja isä on lomailemassa vuorilla, ja oon niitten lasten kanssa. Tänään lähetään jonnekki hienompaan ravintolaan Rheinin varrelle, ja sen jälkeen näköalatorniin (30 m korkea, ääk.).  

Zermatt

Viimeviikolla isäntäperheeni kertoi, että ne on ostanu mulle kaksi päivälippua, joilla saa matkustaa päivässä niin paljon junalla kuin kerkeää. Niinpä alettiin suunnitteleen hyvää reittiä. Näiden aiempi ifye-poika oli joskus halunnut käydä Matterhornin lähellä (sen kuva on tobblerone-suklaan kuoressa), ja ne sano, että minäki voisin lähteä sinne. Uuui! Olin ihan täpinöissäni ajatuksestakin!

Niinpä lähin sitte maanantaina aikaisin aamulla kohti Zermattia. Lyhyesti reitti oli tällainen: Stein am Rhein-Shaffhausen-Zürich-Visp-Zermatt. Tuo Visp-Zermatt -väli mentiin semmosella erikoisjunalla, joka pääsee jyrkkiäkin ylä-ja alamäkiä. Junan alla on tavallaan hampaat, joilla se "kiipeää", ja kiskojen keskellä on hampaille tarttumapintaa. Turha varmaan mainitakaan, että maisemat oli aivan uskomattomat. Vuoren rinteeltä näki hirveän kauas alaspäin, ja rinteillä oli pieniä maatiloja, jotka ruiskuttivat vuorilta valuvaa vettä pelloille. Koko matka oli oikeastaan yhtä ihastelemista. Zermatt on pikku kaupunki, joka on autoton. Sinne pääsee siis vain junalla. Se sijaitsee vuorten välissä, melko ahtaassa laaksossa. Itse kaupunki on n. 1200 m korkeudessa.

Kun pääsin Zermattiin ja hostellikin löytyi, lähin saman tien oottamaan junaa Gornergrattiin. Se on vuori, jonka päälle pääsee samanlaisella junalla. Nyt rinteet oli tietysti paljo jyrkemmät. Gornergratt oli kans huikea! Se on tähän mennessä korkein paikka, missä oon ollu, n. 3120 m. Tuon korkeuden kyllä tunsin jo kropassa. Porukkaa oli kyllä sakeanaan, mutta en antanu sen häiritä. Tuonne pitää kyllä päästä uudestaan joskus, ja mennä sinne kävellen. Nyt ei ollut aikaa.. olis tarvinnu yhen päivän lisää.

Illalla, kun olin tullut vuorelta alas ja syönyt illallisen hostellissa, lähin käveleskelemään kaupunkiin ja vähän kauemmas pois kaupungin vilinästä. Pikku kaupat ynnä muut on tosi mielenkiintoisia, mutta mää oon aika äkkiä ne nähny. Kirjottelin kaikessa rauhassa päiväkirjaa kirkon takana hautuumaalla. Hautausmaa oli siitä erikoinen, että sinne on haudattu kiipeilijöitä, jotka on kuollu Matterhornilla tai Gingregratilla. Vuori ei tosiaan oo mikään helppo paikka, ja kyllä minä aika paljon arvostan niitä jotka sinne lähtee seikkailemaan ja oikeasti kiipeämään kallion seinämää ylös, henkensä kaupalla tosiaanki. No, se oli mukava istuskelupaikka, siitä näki ku ihmiset käveli ohi, ravintolassa ihmiset jutteli ja kokki pyöri kuin väkkärä keittiössään. En enää yhtään ihmettele, miks niin monet kokit on niin hyvässä kunnossa! Ja edessä virtas joki, mikä peitti suurimman osan kaupungin äänistä.

On tosi mukavaa matkustaa yksin! On enempi tilaa omille ajatuksille, ja saa mennä ihan oman pään mukaan. Ja koko ajan ympärillä puhutaan vierasta kieltä, mikään ei "häiritse". Tää tais kyllä olla ensimmäinen kerta, kun oon yksin kauempana reissussa. Mahtava tunne! Mutta toisaalta, jaettu ilo on kyllä kaksinkertainen. Ei sitä oikein yksin kehtaa hihkua innostuksesta tai mitään. Välillä piti oikeen pyyhkästä virne pois kasvoilta, ettei vaikuttais täysin pöllöltä, varsinki siellä vuoristossa. Toisaalta, ihmiset varmaan ymmärtää.

Matterhorn tiistai-aamuna.

 Luzern.

No tiistaina sitten starttasin aamusta kohti Luzernia. Se on aika suuri kaupunki, ihan hieno paikka. Mutta parasta tais olla kuitekin sinne matkustaminen junalla. Menin koko matkan laaksossa, vuorten välissä. Juna meni hiljaa, ja pysähty varmaan sata kertaa joka ikiselle tuppukylälle. Göshenen, pikkukylä jossa vaihoin junaa, oli myös tosi ahtaassa laaksossa, eikä siellä näkyny paljon ketään. Luzernissa en jaksanu kauaa pyöriä, kun oli älyttömän kuuma. Ja reppu selässä kaupassa hikisenä kierteleminen ei oo mulle suurinta huvia. Hauskinta oli, kun kiinalainen mies kysyi oktaavia korkeammalla äänellä että cän juu teik a pikture of mii? Tottahan toki voin. Vaatekaupoista kiinnostuneelle voin suositella tätä kaupunkia, mutta minä en tosiaan jaksanu innostua.. Niinpä kahvikupin ja croissantin (arvatkaa oliko vaikea lausua tuota sanaa tilatessa!) jälkeen painelin takaisin asemalle, olin paikalla sattumalta minuuttia ennen kuin juna lähti Zürichiin, ja istahin täpösentäynnä olevaan työmatkajunaan. Kaikki luki sanomalehteä!

Ja sitten ei tapahtunutkaan mitään erikoista, Zürichissa vaihoin taas junaa Shaffhauseniin, ja sieltä taas bussilla Ramseniin.  Perhe oli vastassa, ja oli kyllä ihana tulla "kotiin". Ne oli ihan kateellisia, kun näki mun kuvia, ja tosi mielissään että olin nauttnut reissusta. On kuulemma harvinaista, että näkee Matterhornin kokonaan, koska se on usein pilvien peitossa. Täällä on sanonta, että sen näyttäytyy vain enkeleille. Eli onni oli matkassa koko reissun ajan. Olin koko ajan edellä myrskyä, joka on koetellut koko maata tiistain ajan!

Tulipas tekstiä, vaikka en ees kaikkea kirjottanu. Mutta kaikenkaikkiaan olo on erittäin onnellinen, vähän epätodellinenkin. Mulla ei olis voinu olla parempi tuuri isäntäperheiden suhteen! Varsinki tää jälkimmäinen on aivan yli-ihana! Enää on puoltoista viikkoa jäljellä, nyt nautin näistä viimeisistä päivistä! Tänään on onneksi ihan tavallinen päivä. Parin tunnin päästä pääsen navettaan taas. Lehmät on kivoja!

Ramsen

Viimeinen viikko Goldingenissa

 Päiväajelelulla viimeisen viikon kunniaksi. Kirkko vuorella.

 Keskiviikkona käytiin lasten kanssa Rappersvillissa, jossa oli kaunis, keskiaikainen linna. Kuuma päivä oli, joten ei viivytty kovin kauan...

 Sveitsiläiset talot on kyllä jotain erikoista!

Nää kuvat on Säntikseltä, jossa käytiin mun viimeisenä päivänä ensimmäisessä perheessä. Vuori oli 2502 m korkea, ja mentiin sinne siis semmosella kopilla vaijereita pitkin. Ihan mieletöntä! Minä olisin voinu olla siellä pidempäänkin.. Sieltä näkyi kauas. Oli tilaa! Taitaa olla, että pitää joskus mennä uuestaan, mutta kävellen.

Kuvia vaellukselta

 Lähtökuopissa, valmiina (?) vaellukseen, eli minun mielestä kiipeämiseen.

Ah! Erilaista erämaan rauhaa olla tuolla.. Lehmänkellot tosiaan kaikui tuolta alhaalta. Tämä kuva on ehkä puolesta välistä matkaa.

Lounastauko.

Tällä kallionkielekkeellä minäkin kävin, vaikka aluksi pidin kaiteesta kiinni kaksin käsin. :D

Kolme varista..

Hiking weekend ja vähän muutakin

Nonniin, nyt ku olis aikaa lisäillä kuvia tänne niin näitten tietokone hajosi tai ainaki se on ihan jumissa.. Mutta yritän kuvailla sitten paremmin näin sanallisesti.

Aloitetaanpa vaikka hiking weekendistä...! Se oli kyllä huikea. Sinne tuli siis kaikki ifyet jotka on täällä sveitsissä, porukkaa oli Norjasta, Costa Ricasta, Taiwanista, Australiasta ja Etelä-Koreasta. Monikulttuurinen meetinki siis, multiculti sanois mun host-mama. Oli ihan mahtavaa tutustua ihmisiin eripuolilta maailmaa. Kaikilla oli hauskaa, vaikk aina ei ihan ymmärretty toisiamme. Paikkana oli siis Ebenbach(en oo varma kirjoitusasusta..), joka on jossaki vuorella, mikä ei liene yllätys. Jos Sveitsissä haluaa vaeltamaan, on tarjolla paaaljon ylämäkiä. Lauantaina siis kokoonnuttiin ja lähettiin vuorta valloittamaan. Voin kertoa, etten oo koskaan kävelly niin kauan pelkkää ylämäkeä! Ja tunnen sen edelleen kintuissani.:D No, ylhäälle päästyä olin jo kerenny porista melkein kaikkien kanssa ja päästä pahimmasta korkeanpaikan kammostani. Se tunne, kun on huipulla, on ihan huikea.. Vähän vaikea kuvailla, se täytyy kyllä kaikkien joskus kokea! Ensinnäkin se näkymä, vuorelta näkyi tooooosi kauas. Toiseksi, lehmänkellojen kilinä alhaalta laaksosta ja ylemmiltä rinteiltä on hirvittävän kaunista. Me alettiin sanoa eteläkorealaisen Katien kans sitä kilinää nimellä Swiss song. Ylhäällä oli siis ihan mielettömän kaunista.. Ja sieltä erotti tosi hyvin kymmeniä kyliä, mutkittelevia jokia ja pieniä metsäalueita toisten vuorten juurilla sekä pari järveä.

Olen kyllä hieman ylpeä itsestäni.. Nimittäin yhessä kohtaa reittiä ali semmoinen kallionkieleke, jolle jotkut meni seisomaan, ja mua väänsi mahasta ees katsoa niitä tyyppejä, koska siitä jos horjahtais, olis melkoinen pudotus (puiden latvat alapuolella oli näky tosi pikkusina). Sitten voikin arvata, että porukka alkaa vaatia että kaikki käy siellä seisomassa.. Niinpä pienen houkuttelun, painostuksen ja rohkaisujen jälkeen kävin siinä kielekkeellä! Huikea näköala, se oli oikeestaan niin korkealla, etten tajunnu pelätä.. :D no okei, täytyy tunnustaa että pidin norjalaista kädestä, mutta kuitenkin...!

Oltiin yö yhessä maatilan/ravintolan tallin vintillä, siskonpetissä. Se on kuulemma täällä tapana. Illalla syötiin, oltiin notskilla, katseltiin melkein täyttä kuuta ja kuunneltiin vuorten ääniä. On ihan sika hienon näköstä kun pimeän tullessa vuorten siluetit näkyy vähän vaaleempaa taivasta vasten, ja kuu loistaa niin hyvin että pystyy hyvin näkeen eteensä. ja sininen hetki ennen pimeää...

Ruoasta sen verran, että siellä juotiin aina tuoretta maitoa suoraan lehmiltä ja niitten itse paikan päällä tekemää juustoa. Lähiruokaa siis! Ja eipä sinne vuorelle ihan joka välissä kuskata tavaraa..

No, alastulo oli kyllä yhtä rankkaa kuin ylös kiipeäminen. Mutta matka meni joutuin. Täytyy sanoa, että taiwanilaiset ja eteläkorealaiset on hauskaa seuraa! Naurua ei tosiaan puuttunut.. Tässä kulttuurien kirjossa norjalainen tuntui naapurilta koska se ymmärsi, miks käydään saunassa ja että kesällä aurinko paistaa melkein koko yön. Oli tosiaan huvittavaa selittää taiwanilaisille, että Miksi käydä saunassa. Alas päästyä kierreltiin vielä Appenzellerin kaupungissa, mikä oli ihana! Tosi värikkäitä taloja ja mahtava katolilaisten kirkko. En oo ikinä nähny niin suuria maalauksia ja koristeellisia kehyksiä ja ikkunamaalauksia. Appenzeller on tosi kuuluisa juustoista, googlettakaapa niin näätte kuvia sieltä ja infoa appenzeller-juustoista. On muuten herkkua se juusto! Sitte oliki ikävä hetki, kun kaikki hajaantui omiin perheisiin, ja on hyvin todennäköistä ettei enää törmätä.

No, tänään käytiin Svenjan, täällä kesätöissä olevan tytön, sekä host-perheen lasten kans Rapperswillissä. Upea kaupunki.. Musta tuntuu, että täällä melkein viihdyn kaupungissa! Täytyy laittaa lisää kuvia jahka pääsen taas koneelle joskus. Oli vaan ihan sairaan kuuma, 34 lämmintä.. Vähän turhan kuuma mun makuun. Nyt pitäs sitte yrittää nukkua tässä kuumuudessa.

Terkkuja täältä! Pikkupikkuriikkisen on ikävä suomeenkin. Mutta se kai kuuluu reissun luonteeseen. Äitille hyvää syntymäpäivää! :)

Vilkasta maalaiselämää

Kiirettä piisaa tässä perheessä.. Tämä viikko on jo loppupuolella, uskomatonta. Maanantaina käytiin Saksasta hakemassa semmonen iso masiina, jolla pilkotaan puita. Vähän eri kaliiperia kuin meillä päin klapikoneet. Masiinan kans oli vähän ongelmia, kun paperihommat menee EU:n takia (tai siihen kuulumattomuuden takia) aika monimutkaiseksi. Se kuskattiin sieltä lavetilla (termit oikein?) tänne, ja koko perhe on tosi ylpeä siitä. Koko kanttoonin miehet on jo käyny katsomassa sitä, eli se ei siis ole mikään pikkujuttu.

No, parasta reissussa oli tietty saksalaiset moottoritiet, joilla ei oo nopeusrajoituksia. Etukäteen nuo varotti jo mua että siellä sitte ajetaan aika kovaa, ja taisin hiukan näyttää kauhistuneelta, kun kuski ajoi "vaan" 150 km/h suurimmaksi osaksi. Yhessä välissä torkuin, ja heräsin, ku tuntu erilaiselta kyyti, ja kappas, mittari näyttää 201 km/h. Kuski luuli ette nukuin :D Miks Suomessa ei oo tommosia teitä?

Noh, 12 h ajamisen jälkeen olo ei ollu kovin freesi. Tänne tuli myös toinen tyttö kesätöihin, se saa siis tästä hommasta palkkaa. Tehään kuitenki kaikki hommat tavallaan puoleksi. Mitäs muuta? No, saksan kieli alkaa tulla korvista ulos.. On aika uus kokemus olla koko ajan semmosen kielimuurin takana. Joka paikassa minä oon se, jolle pitää selittää työläästi englanniksi asioita, ja suurimmaksi osaksi perhe kyllä puhuu saksaksi. Noh, ehkäpä tähänkin tottuu... Nyt ymmärrän paremmin niitä, jotka tulee suomeen eivätkä ymmärrä hölkäyksen pöläystä. Tosin oon alkanu erottamaan sanat toisistaan, ja jopa oppinu sanomaan kiitos, ole hyvä, päivää, hyvää ruokahalua ja hyvää yötä yms perusjuttuja. Kaikkein ärsyttävintä on silloin, kun kaikki nauraa ihan kippurassa ja mua naurattaa vaan muiden nauru. Hiukan tyhmä olo tulee.. :D

Tuo camp eli leiri on siis jonku seurakunnan järjestämä, eli on siis varmaan suomen partiota vastaava. Ollaan siellä muutamaan otteeseen syöty illallista, mikä on kieltämättä kans kokemus sinänsä. Ja nyt ootan innolla viikonloppua, kun pääsen muiden ifyeiden kanssa vaeltamaan jollekki vuorelle. Ja on kuulkaa hyvää palvelua täällä, se leirin järkkääjä tulee oikein hakemaan mut täältä ja tuo mut takaisinkin. Nyt pitää lopettaa, lisää enskerralla.

Pictures, here you are

Nonniin, tässä vähän kuvia.. Ylimmissä kuvissa on meidän sunnuntaiselta reissulta erääseen rvintolaan, joka oli _tosi_ korkealla paikalla, ainakin mun mielestä. Pyöritin päätä vaan koko ajan puolelta toiselle ku ajettiin sinne, niin mahtavaa maaseutua näkyi koko ajan. Sveitsiläisillä lehmillä ja muilla eläimillä ei tosiaan ole korkeanpaikan kammoa. Ehkäpä omanikin tässä saa vähän siedätyshoitoa...

Ylemmässä kuvassa on maatiloja ja talleja/navetoita.. Oikeastaan tämmöstä täällä on joka paikassa. Ainoastaan Zürich C:N eli järven reunamilla on tasaisia peltoja, eli suunnilleen vaakatasossa olevia.

Alhaalla onkin sitten kuva siitä leiristä, josta kirjoitin. Leirin "isoset" eli vanhemmat nuoret nukkuu tuossa isossa teltassa, ja leiriläiset nuissa pienissä teltoissa. Reilua?:) No hauskaa niillä näyttää tuolla olevan ja kyllä mullekki kelpais tuommonen ympäristö kesäleirille. Leirillä opetellaan camping-taitoja, eli leirillä olemista (siis luonnossa selviytymistä) ja maatilan eläinten hoitoa ja teurastusta. Sinne tuuaan pari sikaa, ja lauma kanoja, jotka ne sitte laittaa ruuaksi. Tämmönen olis hyvä idea kyllä toteuttaa Suomessaki mikäli se EU:lle passaa.



Löyty tuttuja! Näistä yksi oli seikkailija luonteeltaan, ja päätti tunkea itsensä pois aitauksesta. Nämä on siis puoleksi sisällä, ja ne pääsee myös ulos. No, onneksi ei kauas juossu ja saatiin possu kiinni ja takas laumaan. Alla olevassa kuvassa on tämän perheen maatila, jonka ne omistavat yhessä toisen pariskunnan kanssa.

Ylempään kuvaan voitte itse lisätä äänen, lehmänkellojen kilinän.

Tuon liikennemerkin merkitystä ei liene vaikea päätellä.

p.s. kuvat voi aukaista isommiksi klikkaamalla...

Pikapostaus

En oo kovin kirjoitustuulella, mutta pikaisesti voisin näin keskiviikkoillan ja vapaahetken kunniaksi kirjottaa pari sanaa, mitkä kuvaa menneitä kahta päivää oikein hyvin, ja loput voitte kaiketi kuvitella itse:

Bambi, kielimuuri, lehmänkellot, pyykkivuori, multa kynsien alla, ylämäki, alamäki, vuoret, ukkonen. Lisäksi banaanikakku, kävelylenkki, etana, aamupala 50 teinin kanssa ulkona, kuuma, teurastamo, siansaksaa, my bad english ja naurua. That`s all, m< friends.

Tälläkertaa ei vielä kuvia, kun tämä kone latailee niitä kaikessa rauhassa, enkä jaksa ootella. Ja minä aattelin lähtä kävelylenkille. En kyllästy koskaan näihin maisemiin!

Goldingenissa!

Täällä sitä nyt ollaan. Ensinnäkin voisin sanoa, että olisi mukavaa lentää useamminkin! Lentokentällä jouduin oottamaan aika kauan, mutta ehtipähän nauttia lentokentän hassusta tunnelmasta. Kaikki odottelee johonkin lähtöä... Lento meni hyvin, oli hieno ilma, ja Euroopan peltotilkut erottuivat hyvin. Ja Zürichin lentokenttä oli aika upea! Löysin Hennin, host-äitini, oikeastaan heti kun olin saanut matkatavarat käsiin. Tosi ihana ihminen... On oikeastaan aika uskomatonta, että minut toivotetaan tervetulleeksi näin lämpimästi jonkun kotiin.

Lentokentällä tapasin heti Hennin siskon perheineen. Ajelimme sen jälkeen Zürichista Goldingeen, ja olin aivan ihmeissäni näistä maisemista. Kävimme mutkan näiden farmilla, upea paikka! Vasta myöhään illalla oltiin sitten viimein perillä Rigetien kodissa. Heidän koti (kuvassa) on kauniilla paikalla, Sveitsin aidolla maaseudulla. Vaikka ulkona on kuuma, sisällä talossa on ihanan viileää.
Goldingen on noin 1000 asukkaan kylä, ja olen siis senkin kylän ulkopuolella tavallaan. Täällä kaikki tuntee kaikki, vähän niin kuin Märsylässäkin.

Heti lauantaina, seuraavana päivänä, olin aika paljon yksin, kun Henni lähti töihin. Niinpä minulla oli aikaa tehä vähän tutkimusmatkoja lähiympäristöön. Teiden varsilla on kauniita luonnon kukkia, tunnistin ainakin apilan ja päivänkakkaran. Huomasin, että etanien päälle ei kannata astua (ne on astetta isompia) , ja tiellä saattaa yhtäkkiä mennä pieni puro, joka laskee pitkin peltoa alaspäin. Valitettavasti täälläkin on paarmoja, joiden puremat käy ihan yhtä kipeää..

Kylät on täällä ihan vierivieressä, ja ne erottaa kauas pieninä valkoruskeina talorykelminä. Kylien välillä saattaa olla vain pari kilometriä.

äänimaailma on täällä erikoinen ja ainutlaatuinen! Lehmänkellot ja tuulikellot kilisee, Goldingenin kirkonkellot lyövät muutaman kerran päivässä, heinsirkat ja linnut sirittää ja lampaat määkivät. Ja maisemathan on näin keskipohjanmaalaiselle melkoisen vaihtelevia. Ja vuoret! Sitä on tottunut, ettei lähipuiden takaa pilkota mitään, ja näiden pihalta näkee nyt Alpit. Ensiviikolla on tiedossa reissu jonnekkin vuorille. Oikeastaan kuvat kertoo paremmin kuin tuhat sanaa, vaikka oon kyllä varma, ettei nuista kuvista erota sitä todellista syvyysvaikutelmaa ja sitä fiilistä, kun yhtäkkiä on alapuolella puiden latvoja tai yläpuolella noin parisataa metriä korkeammalla on mäen päällä pikkuruinen talo ja pihalla trampoliini. Alhaalta näyttää ihan siltä, että kun siinä pomppii niin yltää koskettamaan pilviä.


Vieläkin, kun tuolla käppäilee niin ei taho ymmärtää, että minne sitä on oikeen tullut. Mutta se on kyllä varmaa, että oli hyvä valinta lähteä Sveitsiin ja maaseudulle. Kävin muuten tänäaamuna sikoja katsomassa, ne onnelliset oli päässeet ulos. Hennin ja Wernerin farmilla on joku lastenleiri nyt tulevalla viikolla, noin 50 lasta saapuu tänää iltapäivällä sinne. Henkilökunta oli rakentanut sinne mahtavat systeemit keittiöstä uima-altaaseen.


Jostain syystä en saa nyt ladattua enempää kuvia..