Viimeinen viikko Goldingenissa

 Päiväajelelulla viimeisen viikon kunniaksi. Kirkko vuorella.

 Keskiviikkona käytiin lasten kanssa Rappersvillissa, jossa oli kaunis, keskiaikainen linna. Kuuma päivä oli, joten ei viivytty kovin kauan...

 Sveitsiläiset talot on kyllä jotain erikoista!

Nää kuvat on Säntikseltä, jossa käytiin mun viimeisenä päivänä ensimmäisessä perheessä. Vuori oli 2502 m korkea, ja mentiin sinne siis semmosella kopilla vaijereita pitkin. Ihan mieletöntä! Minä olisin voinu olla siellä pidempäänkin.. Sieltä näkyi kauas. Oli tilaa! Taitaa olla, että pitää joskus mennä uuestaan, mutta kävellen.

Kuvia vaellukselta

 Lähtökuopissa, valmiina (?) vaellukseen, eli minun mielestä kiipeämiseen.

Ah! Erilaista erämaan rauhaa olla tuolla.. Lehmänkellot tosiaan kaikui tuolta alhaalta. Tämä kuva on ehkä puolesta välistä matkaa.

Lounastauko.

Tällä kallionkielekkeellä minäkin kävin, vaikka aluksi pidin kaiteesta kiinni kaksin käsin. :D

Kolme varista..

Hiking weekend ja vähän muutakin

Nonniin, nyt ku olis aikaa lisäillä kuvia tänne niin näitten tietokone hajosi tai ainaki se on ihan jumissa.. Mutta yritän kuvailla sitten paremmin näin sanallisesti.

Aloitetaanpa vaikka hiking weekendistä...! Se oli kyllä huikea. Sinne tuli siis kaikki ifyet jotka on täällä sveitsissä, porukkaa oli Norjasta, Costa Ricasta, Taiwanista, Australiasta ja Etelä-Koreasta. Monikulttuurinen meetinki siis, multiculti sanois mun host-mama. Oli ihan mahtavaa tutustua ihmisiin eripuolilta maailmaa. Kaikilla oli hauskaa, vaikk aina ei ihan ymmärretty toisiamme. Paikkana oli siis Ebenbach(en oo varma kirjoitusasusta..), joka on jossaki vuorella, mikä ei liene yllätys. Jos Sveitsissä haluaa vaeltamaan, on tarjolla paaaljon ylämäkiä. Lauantaina siis kokoonnuttiin ja lähettiin vuorta valloittamaan. Voin kertoa, etten oo koskaan kävelly niin kauan pelkkää ylämäkeä! Ja tunnen sen edelleen kintuissani.:D No, ylhäälle päästyä olin jo kerenny porista melkein kaikkien kanssa ja päästä pahimmasta korkeanpaikan kammostani. Se tunne, kun on huipulla, on ihan huikea.. Vähän vaikea kuvailla, se täytyy kyllä kaikkien joskus kokea! Ensinnäkin se näkymä, vuorelta näkyi tooooosi kauas. Toiseksi, lehmänkellojen kilinä alhaalta laaksosta ja ylemmiltä rinteiltä on hirvittävän kaunista. Me alettiin sanoa eteläkorealaisen Katien kans sitä kilinää nimellä Swiss song. Ylhäällä oli siis ihan mielettömän kaunista.. Ja sieltä erotti tosi hyvin kymmeniä kyliä, mutkittelevia jokia ja pieniä metsäalueita toisten vuorten juurilla sekä pari järveä.

Olen kyllä hieman ylpeä itsestäni.. Nimittäin yhessä kohtaa reittiä ali semmoinen kallionkieleke, jolle jotkut meni seisomaan, ja mua väänsi mahasta ees katsoa niitä tyyppejä, koska siitä jos horjahtais, olis melkoinen pudotus (puiden latvat alapuolella oli näky tosi pikkusina). Sitten voikin arvata, että porukka alkaa vaatia että kaikki käy siellä seisomassa.. Niinpä pienen houkuttelun, painostuksen ja rohkaisujen jälkeen kävin siinä kielekkeellä! Huikea näköala, se oli oikeestaan niin korkealla, etten tajunnu pelätä.. :D no okei, täytyy tunnustaa että pidin norjalaista kädestä, mutta kuitenkin...!

Oltiin yö yhessä maatilan/ravintolan tallin vintillä, siskonpetissä. Se on kuulemma täällä tapana. Illalla syötiin, oltiin notskilla, katseltiin melkein täyttä kuuta ja kuunneltiin vuorten ääniä. On ihan sika hienon näköstä kun pimeän tullessa vuorten siluetit näkyy vähän vaaleempaa taivasta vasten, ja kuu loistaa niin hyvin että pystyy hyvin näkeen eteensä. ja sininen hetki ennen pimeää...

Ruoasta sen verran, että siellä juotiin aina tuoretta maitoa suoraan lehmiltä ja niitten itse paikan päällä tekemää juustoa. Lähiruokaa siis! Ja eipä sinne vuorelle ihan joka välissä kuskata tavaraa..

No, alastulo oli kyllä yhtä rankkaa kuin ylös kiipeäminen. Mutta matka meni joutuin. Täytyy sanoa, että taiwanilaiset ja eteläkorealaiset on hauskaa seuraa! Naurua ei tosiaan puuttunut.. Tässä kulttuurien kirjossa norjalainen tuntui naapurilta koska se ymmärsi, miks käydään saunassa ja että kesällä aurinko paistaa melkein koko yön. Oli tosiaan huvittavaa selittää taiwanilaisille, että Miksi käydä saunassa. Alas päästyä kierreltiin vielä Appenzellerin kaupungissa, mikä oli ihana! Tosi värikkäitä taloja ja mahtava katolilaisten kirkko. En oo ikinä nähny niin suuria maalauksia ja koristeellisia kehyksiä ja ikkunamaalauksia. Appenzeller on tosi kuuluisa juustoista, googlettakaapa niin näätte kuvia sieltä ja infoa appenzeller-juustoista. On muuten herkkua se juusto! Sitte oliki ikävä hetki, kun kaikki hajaantui omiin perheisiin, ja on hyvin todennäköistä ettei enää törmätä.

No, tänään käytiin Svenjan, täällä kesätöissä olevan tytön, sekä host-perheen lasten kans Rapperswillissä. Upea kaupunki.. Musta tuntuu, että täällä melkein viihdyn kaupungissa! Täytyy laittaa lisää kuvia jahka pääsen taas koneelle joskus. Oli vaan ihan sairaan kuuma, 34 lämmintä.. Vähän turhan kuuma mun makuun. Nyt pitäs sitte yrittää nukkua tässä kuumuudessa.

Terkkuja täältä! Pikkupikkuriikkisen on ikävä suomeenkin. Mutta se kai kuuluu reissun luonteeseen. Äitille hyvää syntymäpäivää! :)

Vilkasta maalaiselämää

Kiirettä piisaa tässä perheessä.. Tämä viikko on jo loppupuolella, uskomatonta. Maanantaina käytiin Saksasta hakemassa semmonen iso masiina, jolla pilkotaan puita. Vähän eri kaliiperia kuin meillä päin klapikoneet. Masiinan kans oli vähän ongelmia, kun paperihommat menee EU:n takia (tai siihen kuulumattomuuden takia) aika monimutkaiseksi. Se kuskattiin sieltä lavetilla (termit oikein?) tänne, ja koko perhe on tosi ylpeä siitä. Koko kanttoonin miehet on jo käyny katsomassa sitä, eli se ei siis ole mikään pikkujuttu.

No, parasta reissussa oli tietty saksalaiset moottoritiet, joilla ei oo nopeusrajoituksia. Etukäteen nuo varotti jo mua että siellä sitte ajetaan aika kovaa, ja taisin hiukan näyttää kauhistuneelta, kun kuski ajoi "vaan" 150 km/h suurimmaksi osaksi. Yhessä välissä torkuin, ja heräsin, ku tuntu erilaiselta kyyti, ja kappas, mittari näyttää 201 km/h. Kuski luuli ette nukuin :D Miks Suomessa ei oo tommosia teitä?

Noh, 12 h ajamisen jälkeen olo ei ollu kovin freesi. Tänne tuli myös toinen tyttö kesätöihin, se saa siis tästä hommasta palkkaa. Tehään kuitenki kaikki hommat tavallaan puoleksi. Mitäs muuta? No, saksan kieli alkaa tulla korvista ulos.. On aika uus kokemus olla koko ajan semmosen kielimuurin takana. Joka paikassa minä oon se, jolle pitää selittää työläästi englanniksi asioita, ja suurimmaksi osaksi perhe kyllä puhuu saksaksi. Noh, ehkäpä tähänkin tottuu... Nyt ymmärrän paremmin niitä, jotka tulee suomeen eivätkä ymmärrä hölkäyksen pöläystä. Tosin oon alkanu erottamaan sanat toisistaan, ja jopa oppinu sanomaan kiitos, ole hyvä, päivää, hyvää ruokahalua ja hyvää yötä yms perusjuttuja. Kaikkein ärsyttävintä on silloin, kun kaikki nauraa ihan kippurassa ja mua naurattaa vaan muiden nauru. Hiukan tyhmä olo tulee.. :D

Tuo camp eli leiri on siis jonku seurakunnan järjestämä, eli on siis varmaan suomen partiota vastaava. Ollaan siellä muutamaan otteeseen syöty illallista, mikä on kieltämättä kans kokemus sinänsä. Ja nyt ootan innolla viikonloppua, kun pääsen muiden ifyeiden kanssa vaeltamaan jollekki vuorelle. Ja on kuulkaa hyvää palvelua täällä, se leirin järkkääjä tulee oikein hakemaan mut täältä ja tuo mut takaisinkin. Nyt pitää lopettaa, lisää enskerralla.

Pictures, here you are

Nonniin, tässä vähän kuvia.. Ylimmissä kuvissa on meidän sunnuntaiselta reissulta erääseen rvintolaan, joka oli _tosi_ korkealla paikalla, ainakin mun mielestä. Pyöritin päätä vaan koko ajan puolelta toiselle ku ajettiin sinne, niin mahtavaa maaseutua näkyi koko ajan. Sveitsiläisillä lehmillä ja muilla eläimillä ei tosiaan ole korkeanpaikan kammoa. Ehkäpä omanikin tässä saa vähän siedätyshoitoa...

Ylemmässä kuvassa on maatiloja ja talleja/navetoita.. Oikeastaan tämmöstä täällä on joka paikassa. Ainoastaan Zürich C:N eli järven reunamilla on tasaisia peltoja, eli suunnilleen vaakatasossa olevia.

Alhaalla onkin sitten kuva siitä leiristä, josta kirjoitin. Leirin "isoset" eli vanhemmat nuoret nukkuu tuossa isossa teltassa, ja leiriläiset nuissa pienissä teltoissa. Reilua?:) No hauskaa niillä näyttää tuolla olevan ja kyllä mullekki kelpais tuommonen ympäristö kesäleirille. Leirillä opetellaan camping-taitoja, eli leirillä olemista (siis luonnossa selviytymistä) ja maatilan eläinten hoitoa ja teurastusta. Sinne tuuaan pari sikaa, ja lauma kanoja, jotka ne sitte laittaa ruuaksi. Tämmönen olis hyvä idea kyllä toteuttaa Suomessaki mikäli se EU:lle passaa.



Löyty tuttuja! Näistä yksi oli seikkailija luonteeltaan, ja päätti tunkea itsensä pois aitauksesta. Nämä on siis puoleksi sisällä, ja ne pääsee myös ulos. No, onneksi ei kauas juossu ja saatiin possu kiinni ja takas laumaan. Alla olevassa kuvassa on tämän perheen maatila, jonka ne omistavat yhessä toisen pariskunnan kanssa.

Ylempään kuvaan voitte itse lisätä äänen, lehmänkellojen kilinän.

Tuon liikennemerkin merkitystä ei liene vaikea päätellä.

p.s. kuvat voi aukaista isommiksi klikkaamalla...

Pikapostaus

En oo kovin kirjoitustuulella, mutta pikaisesti voisin näin keskiviikkoillan ja vapaahetken kunniaksi kirjottaa pari sanaa, mitkä kuvaa menneitä kahta päivää oikein hyvin, ja loput voitte kaiketi kuvitella itse:

Bambi, kielimuuri, lehmänkellot, pyykkivuori, multa kynsien alla, ylämäki, alamäki, vuoret, ukkonen. Lisäksi banaanikakku, kävelylenkki, etana, aamupala 50 teinin kanssa ulkona, kuuma, teurastamo, siansaksaa, my bad english ja naurua. That`s all, m< friends.

Tälläkertaa ei vielä kuvia, kun tämä kone latailee niitä kaikessa rauhassa, enkä jaksa ootella. Ja minä aattelin lähtä kävelylenkille. En kyllästy koskaan näihin maisemiin!

Goldingenissa!

Täällä sitä nyt ollaan. Ensinnäkin voisin sanoa, että olisi mukavaa lentää useamminkin! Lentokentällä jouduin oottamaan aika kauan, mutta ehtipähän nauttia lentokentän hassusta tunnelmasta. Kaikki odottelee johonkin lähtöä... Lento meni hyvin, oli hieno ilma, ja Euroopan peltotilkut erottuivat hyvin. Ja Zürichin lentokenttä oli aika upea! Löysin Hennin, host-äitini, oikeastaan heti kun olin saanut matkatavarat käsiin. Tosi ihana ihminen... On oikeastaan aika uskomatonta, että minut toivotetaan tervetulleeksi näin lämpimästi jonkun kotiin.

Lentokentällä tapasin heti Hennin siskon perheineen. Ajelimme sen jälkeen Zürichista Goldingeen, ja olin aivan ihmeissäni näistä maisemista. Kävimme mutkan näiden farmilla, upea paikka! Vasta myöhään illalla oltiin sitten viimein perillä Rigetien kodissa. Heidän koti (kuvassa) on kauniilla paikalla, Sveitsin aidolla maaseudulla. Vaikka ulkona on kuuma, sisällä talossa on ihanan viileää.
Goldingen on noin 1000 asukkaan kylä, ja olen siis senkin kylän ulkopuolella tavallaan. Täällä kaikki tuntee kaikki, vähän niin kuin Märsylässäkin.

Heti lauantaina, seuraavana päivänä, olin aika paljon yksin, kun Henni lähti töihin. Niinpä minulla oli aikaa tehä vähän tutkimusmatkoja lähiympäristöön. Teiden varsilla on kauniita luonnon kukkia, tunnistin ainakin apilan ja päivänkakkaran. Huomasin, että etanien päälle ei kannata astua (ne on astetta isompia) , ja tiellä saattaa yhtäkkiä mennä pieni puro, joka laskee pitkin peltoa alaspäin. Valitettavasti täälläkin on paarmoja, joiden puremat käy ihan yhtä kipeää..

Kylät on täällä ihan vierivieressä, ja ne erottaa kauas pieninä valkoruskeina talorykelminä. Kylien välillä saattaa olla vain pari kilometriä.

äänimaailma on täällä erikoinen ja ainutlaatuinen! Lehmänkellot ja tuulikellot kilisee, Goldingenin kirkonkellot lyövät muutaman kerran päivässä, heinsirkat ja linnut sirittää ja lampaat määkivät. Ja maisemathan on näin keskipohjanmaalaiselle melkoisen vaihtelevia. Ja vuoret! Sitä on tottunut, ettei lähipuiden takaa pilkota mitään, ja näiden pihalta näkee nyt Alpit. Ensiviikolla on tiedossa reissu jonnekkin vuorille. Oikeastaan kuvat kertoo paremmin kuin tuhat sanaa, vaikka oon kyllä varma, ettei nuista kuvista erota sitä todellista syvyysvaikutelmaa ja sitä fiilistä, kun yhtäkkiä on alapuolella puiden latvoja tai yläpuolella noin parisataa metriä korkeammalla on mäen päällä pikkuruinen talo ja pihalla trampoliini. Alhaalta näyttää ihan siltä, että kun siinä pomppii niin yltää koskettamaan pilviä.


Vieläkin, kun tuolla käppäilee niin ei taho ymmärtää, että minne sitä on oikeen tullut. Mutta se on kyllä varmaa, että oli hyvä valinta lähteä Sveitsiin ja maaseudulle. Kävin muuten tänäaamuna sikoja katsomassa, ne onnelliset oli päässeet ulos. Hennin ja Wernerin farmilla on joku lastenleiri nyt tulevalla viikolla, noin 50 lasta saapuu tänää iltapäivällä sinne. Henkilökunta oli rakentanut sinne mahtavat systeemit keittiöstä uima-altaaseen.


Jostain syystä en saa nyt ladattua enempää kuvia..

Kotimaa kun taakse jää...

...mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.

Laukku on luultavasti pakattu, ainakin se on täynnä. Passi, kamera ja sukkia ynnä muuta on valmiina lähtöön. Suomessakin on kesä parhaimmillaan, mutta tänäkesänä on hauska nähdä myös Sveitsin kesää. Sääennusteen mukaan lämmintä pitäisi olla.

Hieman on perhosia vatsassa, mutta uskon, että nekin rauhoittuvat heti kunhan saan jalkani Zürichin lentokentälle ja löydän sieltä tulevan hos-emäntäni. Hän on ainakin kirjeiden perusteella mukava ja lämmin ihminen, ja osaa englantiakin kohtuullisesti. Minähän en saksaa osaa muutamaa sanaa enempää.

Kuten edellämainituissa laulun sanoissa lukee, mietin, että mitähän sitä Suomesta ja suomalaisuudesta loppujen lopuksi kertoisi. Tähän 4H-vaihtoon liittyy semmoinen seikka, että siellä saattaa joutua pitämään Landjugendin kokoukessa tms illanistujaisissa oikeen esitelmää Suomesta. 

Ajattelinkin kysästä tämän pikkuruisen blogin välityksellä, että mitä itse kertoisitte Suomesta? Kommentoikaahan, ja helpottakaa mun pähkäilyjä!